Lihavuusleikkaus


 

 
Lihavuusleikkaus on joillekin ylipainoisille henkilöille osoittautunut hyvin toimivaksi painon pudotuskeinoksi, kun mitkään muut toimenpiteet ja dietit liikuntasuosituksineen eivät ole onnistuneet painon pysyvään alentamiseen ja täten sairastumisriskien pienenemiseen. Suomessa leikkausten määrä on tasaisesti kasvanut. Kymmenen vuotta sitten niitä tehtiin noin 300 vuodessa ja viime vuosina määrä on noin 1000 vuosittain. Muissa Pohjoismaissa leikkauksia tehdään asukaslukuun suhteutettuna 2-3 kertaa enemmän.
Suomesta moni lähtee lihavuusleikkaukseen Tallinnaan, matkoja järjestää www.medimatkat.fi/terveyspalvelut/mahalaukun-ohitusleikkaus-lihavuusleikkaus/.

Käypä hoito- suositusten mukaiset kriteerit lihavuusleikkaukselle ovat suhteellisen tiukat ja koskevat sekä julkista että yksityistä terveydenhoitoa. Leikkaus voidaan tehdä vain täysi-ikäsille 18 – 60 vuotiaille ja poikkeustapauksissa joskus myös 60-65-vuotiaille. Lihavuuden on pitänyt jatkua ainakin viimeiset 5 vuotta ja sitä on asiantuntijoiden toimesta yritetty yhdessä potilaan kanssa hoitaa painonpudotuksen kuitenkaan pysyvästi onnistumatta. Melko terveellä henkilöllä painoindeksi BMI:n on oltava yli 40. Henkilöllä, jolla on diagnosoitu sokeritauti, verenpainetauti, uniapnea, kantavien nivelten nivelrikko tai munasarjojen monirakkulatauti BMI-raja on 35. Lisäksi henkilön pitää sitoutua uuden elämäntavan seurantaan ja osallistua ennen leikkausta 4-6 viikkoa kestävään erittäin niukkaenergiseen ENE-diettiin.Vasta-aiheina leikkaukseen pääsylle voivat olla vaikea ahmimishäiriö, alkoholismi ja jotkut mielenterveydelliset syyt.
Helsingin seudulla palvelee www.stadinplastiikkakirurgia.fi/lihavuusleikkaus-mahalaukun-ohitusleikkaus/.

Leikkaustekniikoita mahalaukun tilavuuden pienentämiseksi on useita. Kaikissa niissä tavoitteena on aikaansaada pysyvä painonpudotus nautittua ruokamäärää ja sen sisältämää energiamäärää pienentämällä. Yleisimmin käytetään nk. mahalaukun ohitusta, jossa vain pieni osa mahalaukusta eli noin 2 dl ottaa vastaan ravintoa.

Julkisen terveydenhoidon puolella Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään kaikissa viidessä yliopistosairaalassa ja vuonna 2016 ainakin seisemässä keskussairaalassa ja ainakin viidessä yksityissairaalassa. Kriteerit lihavuusleikkauksen KELA-korvaukselle ovat hieman tiukemmat erityisesti BMI-rajojen osalta kuin kriteerit leikkaukseen pääsylle. Hinta-arvio vuonna 2017 lihavuusleikkaukselle julkisella puolella oli noin 7600 €, yksityisellä noin 9000 € ja Virossa noin 6000 €.
 

 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2001-2016 Yhteystiedot: Black River Cottage | blackrivercottag@blackrivercottage.com